HoivaBuust-hanke on käynnistynyt kuluneen syksyn aikana hankkeen aikataulutuksen mukaisesti. Ensimmäinen kosketus hankkeen tulevaisuuteen nähtiin jo helmikuussa, jolloin julkaistiin artikkeli Hoivabuustista Seniorilehdessä. Jyväskylän Hoivapalveluyhdistys ry:n hallinnollinen johto kävi tutustumassa Hollannin Almelossa Boortzorgin yhteyshenkilöön John Lindströmiin kesäkuussa ja hän teki vastavierailun Suomeen.
Toiminnan suunnittelu aloitettiin syyskuun alussa, jolloin hankkeelle koottiin strategiatyöryhmä, jossa ovat mukana Jyväskylän Hoivapalveluyhdistys ry:n av. Riitta Halmesaari, kotihoidon palvelujohtaja Minna Suontamo ja hankkeessa toimiva viestintäkoordinaattori Piia Altti sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulun asiantuntija Tapio Mäkelä.
Strategiatyöryhmässä aloitettiin kotihoidon tiimien valinta ja henkilöstön ensimmäinen infopalaveri toteutettiin lokakuussa. Infopalaverin jälkeen kokosimme kuuden hoitajan tiimin, joka sitoutuu olemaan mukana HoivaBuust-hankkeessa. Syksyn aikana olemme valmentaneet kotihoidon tiimiä ja olemme kehittäneet tiimin valmiuksia aloittaa toimimaan Buurtzorg-toimintamallin mukaan. Alustavasti on sovittu, että kotihoidon tiimi, operatiivinen ja hallinnollinen johto käyvät tutustumassa Buurtzorg-toimintamalliin Hollannissa alkuvuodesta 2020.
Tutustu hankkeeseen hankkeen sivulla klikkaamalla tästä.